perjantai 22. elokuuta 2008

Uusi kuin uusi.

Hihhei, olipas muka hankalaa saada tämäkin toimimaan.
Olen saanut hirmuisesti aikaiseksi tänään! Esim. Järjestin kaikki Aku Ankan lehdet vuosi järjestykseen, imuroin ja siivosin puputuksien aktiivimaton. Oli outoa herätä vasta kymmeneltä, mutta se oli ansaittua kun eilen olin kaupungilla niin myöhään. Kävimme kaverin kanssa katsomassa Sinkkuelämää - elokuvan. 5 euron päivät kun oli (Kuin siunaus!). Elokuva oli huono, mutta tuskin sitä kukaan menee katsomaan juonen perusteella. Itse halusin nähdä kaikki ne puvut, varsinkin kun Vivienne Westwood haukkui ne kaikki pystyyn. Jopa omansa. :o En kyllä pukuja mene haukkumaan. Ihan kuin olisin katsonut mood boardiani valkokankaalta. Ja voih! Ne kaikki KENGÄT! <3

Viime aikoina olen ollut ahkera myös asiakastöiden kanssa (Huom. Olen siis opiskelija, joka elättää itsensä muiden vaatehimolla.): Sain valmiiksi erään tytön kellotettuun mekkoon alushameen. Tarkoitus oli viedä hame maanantaina, mutta kun olin ehtinyt kävellä keskustaan tajusin että hame on kotona ja minä 10 minuutin päässä sovitettavan kotoa. Onneksi asiakas vain nauroi ja toin hamosen sitten tiistaina ja sain kehut ja uuden tilauksen. Nyt pitäisi alkaa vääntämään Chanel ja Twiggy tyylistä mekkoa. Oih ja neulekankaasta! Tilaan luultavasti siskoltani (puputsi) napit siihen. Harmi etten voi näyttää luonnoksiani täällä tai kuvia valmiista vaatteista, kun en kameraa enkä skanneria omista. Onneksi maanantaina tulee palkka ja pääsen ostamaan paljon high-fashion lehtiä. Vinkki: Voguessa on juttua paljosta skottiruudusta, taitaapi olla Vivienne Westvoodia kehissä. ^^

Viikon lupaus: Lupaan olla aktiivinen käyttäjä ja ostaa kameran.